7.03.2014

Family trip in Stockholm


  Stockholm, Sweden. What a great place for a family trip when you don't have more than a weekend to spend :). So on Friday we all sat down in our car in Mikkeli, Finland and daddy drove us to Turku/Åbo while the new party songs from ex-yugoslavian area were testing our Fords speakers and we were all singing in a choir! In Turku/Åbo shore was a Viking Line Grace ship waiting for us.

Tukholma, Ruotsi. Helvetin hyvä paikka perhelomalle, jos on vaan viikonlopun verran lomaa käytössä! Perjantaina me istahettiin kaikki viisi meidän Fordin kyytiin ja iskä ajoi meidät Turkuun samalla kun entisen Jugoslavian alueen uudet partybiisit testas kajareiden kestävyyttä ja me kaikki laulettiin kuorossa! Turun satamassa odottelikin sitten jo Viking Linen Grace laiva.



I've never understood why people love ships so much. For me it's like a car or a train.. You get in and it takes you from place A to place B. The tax free shop isn't really any cheaper than the stores in Finland, not even alcohol. The place is usually dirty and I've found so many times some dirty sheets in my cabin that I'm now even more discusted. And in addition to this all the party options are more lame than in my small hometown. Honestly, who cares to party when there are like 10 people around you. I'm not sure if I have got the party thing right but for me a good party is about 1. Dancing 2.Being with your friends and 3. good music. I don't think there is any of these in the bars in a ship and well.. alcohol isn't a friend if the party isn't good even without it.
   So you can all guess what we did when we got to this awesome new ship. Went to eat something (everything was way too sugary so it wasn't much of an eating in the end) and then straight to bed.

En ole ikinä ymmärtänyt sitä laiva/risteily huumaa. Tietty abiristeily oli oma juttunsa ja yksi parhaista kokemuksista ikinä. Mutta nää normiristeilyt.. Mulle laiva on normi kulkuväline joka kuljettaa mut pisteestä A pisteeseen B. Taxfree ei ole suoraan sanottuna senttiäkään halvempi kuin Suomen kaupat, ei edes alkoholin osalta. Joskus on tietty osta koko kuorma niin saat 2 sixpäkkiä halvemmalla tarjouksia, mitkä ei suoraansanottuna kiinnosta ihan sen takia etten jaksais lähtee raahaamaan sitä juomakasaa sitten mukanani ulos laivasta. No way. Mikä mulla pyörii laivalla mielessä on se, miksi pitää olla kokolattiamatot joita on miltei mahdoton pestä oksennuksesta ja muusta saastasta ja se, onko lakanani nyt varmasti puhtaat. Tälläkin kertaa olivat yhdet lakanat märät ja toisista löytyi jotain öljyn näköistä.. Hyi. Ja mikä tulee siihen "laivalla biletettiin vaan koko ilta" juttuihin niin en tiiä oonko ymmärtäny hyvien bileiden idean ihan väärin vai mitähä? Mulle hyvät bileet koostuu 1. Tanssimisesta 2. Hyvästä seurasta, eli kavereista. ja 3. Hyvästä musiikista. Näistä en löydä yhtäkään kyllä laivalta. Ja ei se alkoholikaan oikeen houkuta itseään juomaan, jos on ympärillä 10 keski-ikäistä, jotka yrittää esittää että on huikee meno. 
    Tästä voittekin jo varmaan arvata mitä tehtiin laivalle päästyämme. Mentiin syömään (tai no ei sitä hirveemmin harrastettu kun maistettiin ostamiamme tuotteita, jotka osoittautuivat 99% sokeriksi ja sitä myötä äklömakeiksi) ja siitä sitten hyttiin nukkumaan. Hyttiä on kyllä pakko kehua, sillä oli yksi näteimmistä hyteistä mitä on tähän asti ollut! Vessa ei näyttänyt ällöltä ja suihkukin oli käytettävän näkönen. Huippua! :D Viking Gracelle siis kaikki!


We woke up at 4:30 Swedish time (if I remember it right..), put some make up on and left to get some food. Again didn't eat much since the food wasn't the best one but I did my best and filled myself with eggs. The ship was at the shore at 6:30 which meant it was time to get out and start enjoying ourselves.

Herätys soi kello 4:30 Ruotsin aikaa (jos nyt oikein muistan). Noustiin ylös ja pistettiin vähän meikkiä naamaan ja riennettiin aamupalalle. Siellä sitten valikoitiin ne syötävimmät vaihtoehdot laivamenusta ja yritettiin saada masu täyteen. 6:30 oltiin sitten perillä Tukholmassa ja oli aika lähteä ulos laivasta.


 Stockholm is a very beatiful place. My favorite things about the city was the old part of the town and the foreigners that are living thee. Honestly I don't think I saw many swedish people and that was a nice variation. In Finland there are only few foreigners and when you see them they are like the towns own attraction. Okay maybe i'm exaggerating a bit but anyways it was nice to be the same as everyone else; a foreigner. Not that I don't feel like home in Finland, I do :). But honestly, I'm a bosnian in Finland and finnish in Bosnia. A funny fact is that I also heard more foreign languages during this one day in Sweden than I have during the whole year in Finland. I even heard much of these Jugoslavian languages that are more than well familiar to me. It felt like I had gone to the Balkans, not Sweden. :D

Tukholma on todella kaunis kaupunki. Lemppari asioita siellä oli ehdottomasti vanha kaupunki / Gamla Stan ja se ulkomaalaisuusmäärä! En usko nähneeni moniakaan RUOTSALAISIA kaikki oli jostain muista maista alunperin kotosin ja tää oli helvetin kivaa vaihtelua tähän Suomen tilanteeseen:D Tuntuu välillä, että vastaan tuleva ulkomaalanen on Suomessa melkein nähtävyys. Tai no vähän jos tässä liiottelen, mutta siis sieltä se ulkomaalanen erottuu ihan kun joku tulis pellenpuvussa vastaan. Ei jää huomaamatta. Tuntu kivalta kuulua tähän samaan ryhmään kun suurin osa siellä olevista, eli ulkomaalaisiin. Ei sillä, ettei Suomi tuntuis kodilta tai etten tuntisi itseäni myös Suomalaiseksi. Suomessa oon kuitenkin ikuisesti Bosnialainen (ehkä myös omasta tahdosta) ja Bosniassa taas Suomalainen. Ruotsissa olin vaan simply ulkomaalanen tai no ehkä ennemminkin ulkomaalanen turisti. Hauska oli myös se fakta, että kuulin yhden päivän aikana enemmän kieliä kuin varmaan koko vuonna. Paljon kuului myös näitä mulle niin tuttuja Jugoslavian kieliä. Ihan kuin ois lähtenyt Balkanilla käymään.. :D 


We walked maybe 30-40km that day. The shore, Djurgården (park), new city and all its stores (where I bought a new maxi skirt and a sweater from Zara), the old city twice .. And it felt goood. Well it sucked at the time when I was hungry and we couldn't find a place to eat that would suit us all. In the end we went to the Barcelona Tapas Bar which made me happy with having FC Barcelona flag inside. The food was also really really good and the prices were quite decent.

Sinä päivänä tulikin sitten askeleita enemmän kun mikään askelmittari antais myöten. Siinä vierähti varmasti sellaset 30-40 kilsaa jos osaan yhtään arvioida. Käppäiltiin merenrantaa, Djurgårdenia, uuttakaupunkia kauppoja myöten (mistä lähti muuten mukaan Zarasta maxihame ja villapaita) sekä vanhakaupunki jopa kahesti. Ja se tuntu hemmetin hyvältä! Paitsi siinä vaiheessa kun iski kova nälkä ja ei meinattu löytää paikkaa jonka ruokatarjonta vastas kaikkien viiden odotuksia ja nirsoutta. Lopulta päädyttiin Barcelona Tapas Bariin, jossa olikin mun iloni lisäämiseksi FC Barcelonan lippu jopa kahdessa kohtaa. Plussaa siis tälle ravintolalle. Sen lisäks ruoka oli herkkua ja hinnat varsin sopivia.  


But let the pictures tell you the rest. :) / Annetaan kuvien kertoa nyt loput tarinasta :).


By, Sabina



6.20.2014

Some therapy



Let's do some talking. So I've been gone for a really long time, I didn't even manage to deliver all of the traveling posts from last summer. For some reason writing the blog has been such a big effort to make. It has felt like an obligation and something that takes all my powers away. In common language; Way too hard to do.

Tehdäänpä vähän pohdintoja tässä. Oon ollut poissa todella pitkään. En edes onnistunut postaamaan kaikkia viime kesän matkakuvista. Jostain selittämättömästä syystä tää koko blogiin kirjottaminen on tuntunut todella raskaalta. Oon nähnyt tän velvollisuutena ja aikaani tuhlaavana, vaikka oon tuhlannut sitä sitten enemmän muihin turhuuksiin.


  Reason for this is maybe the fact that I really don't know how to write. I even thought about deleting my blog totally but when I tried to picture not having a blog I realised that I need it. When I first time started writing my thoughts to internet it was 2007. I was 13 years old and decided to make a secret blog where I could write to myself about the things that I see is important. It was like an online diary. That time I spent a lot of time every evening putting my thoughts together and writing them on paper. It felt meaningful and very therapeutic. When I stopped writing for myself the interest to the whole thing went down.
Recently I've been writing my diary again. I've been going through a lot of changes in my life the past year and to be honest I never thought about them. I just ignored them and tried to concentrate on all the other things in life. Or well, things that got my mind away from thinking about ME. That means a lot of new tv series and studying.

Syy tähän on luutavasti se etten tiedä miten kirjottaa. Pohdin myös koko blogit poistamista, mutta kun mietin tätä "blogitonta todellisuutta" mielessäni ni tajusin, että mähän alotin tän kirjottelun nimenomaan siks että saan tästä niin paljon irti. Vuonna 2007 mä avasin mun ekan blogin joka oli salainen. Sinne mä vuodatin kaikki asiani. Tuohon aikaa mun arkipäivään kuului se, että illalla ennen nukkumaan menoa mä otin päiväkirjan esiin ja kirjotin sinne kaiken mitä olin sinä päivänä miettiny. Tää kirjottaminen tuntuu niin helvetin terapeuttiselta. En ymmärrä miks oon tän lopettanu.
Lähiaikoina myös päiväkirja on saanut taas enenmmän huomiota. Tänä vuonna on tapahtunu sen verran taas muutoksia elämässä, että ne kaipaa vähän pohdiskelua. En oo sitä kuitenkaan tehnyt vaan sen sijasta ignoorannut nää tunteet ja ajatukset ja keskittynyt asioihin, joiden kautta ei tarvitse miettiä itseäni tai yhtään mitään oikeastaan. Eniten aikaa kului katsoen tv sarjoja, opiskellessa ja salilla. Loppu oli sitten vaa tekosyitä.  


 So, changes. Almost a year ago I moved away from my childhood home and the town where I was born and lived my whole life in. To some people it means nothing. For me it means the world. Of course I also want to try my wings and fly away from home. In fact I can't see myself living in  Finland for a long period of time anymore. I'm European, Europe is my home and I don't think im destened to live my whole life in one single country. Maybe it comes from the fact that I have another home in the southern europe that is calling me back every single moment. But the truth is I want to try out places. Maybe some small place will get my heart someday and I will call it my ultimate home. Or maybe I'll just make peace with the fact that the whole world can be my home.
 When I moved away I thought I'd have an awesome new life and new friends and blabla. Didn't quite go that way though. The last year has been the most lonely year of my whole life. Even though I'm living with my dear sister Hermina. For two of us I think this moving together brought us closer. For that I am very happy.
There are also some people that were very important to me and a really big part of my life for a longer period of time but are no longer a part of it. That's what sometimes happen when you try to live your own life and make some mental growing. Other people can't always follow and to be honest they shouldn't have to. We follow our own paths.

Joten tosiaan.. Muutoksia. Melkeen vuosi sitten mä muutin pois vanhempieni luota kaupungista jossa oon syntynyt, kasvanut ja elänyt. Joillekin tää tuntuu vähäpitoiselta ja todella moni haluaakin pois synnyinseuduiltaan "kokeilemaan siipiään". Kyllä mäkin haluun. Itseasiassa haluaisin ulos koko Suomesta kokeilemaan siipiäni. En jotenkaan nää itseäni yhden maan kansalaisena tai yhden maan asukkaana. Mä oon Eurooppalainen. Ehkä tää juontaa juurensa siitä, että mulla on toinenkin kotimaa tuolla kaukana Euroopan eteläosissa joka vahvasti vetää mua puoleensa. Mut samalla mulla on suurta yhteenkuuluvuutta Suomen kanssa. Oli miten oli en halua elää yhdessä maassa koko elämääni. Haluan kokeilla eri paikkoja. Ehkä sieltä joskus löytyy joku oma pieni koti jostain maailmankolkasta tai sitten voin vaan hyväksyä tosiasian, että koko maailma on mun koti.
Oli miten oli. Oletin viime vuoden syyskuussa, kun muutin Kuopioon, että nyt muuttuu elämä ihan täysin. Uuden kaverit ja uusi jännittävä sosiaalinen elämä. Ja paskat. Yksinäisin vuosi tähän asti. Hyvä puoli oli se, että asun siskoni Herminan kanssa. Meidän välit on tän yhdessä asumisen aikana vaan lähentynyt. Monet kysyy, että miten voin asua siskoni kanssa, emmekö riitele koko ajan? Vastaus on, että ei riidellä. Ei kuulu meidän kommunikointi tapoihin. Meillä menee helvetin hyvin :)
 On myös ihmisiä jotka kadotin tän vuoden aikana. Ihmisiä jotka oli pitemmän aikaa osa mun elämää joka päivä ja todella tärkeitä mulle. Joskus kuitenkin käy niin, että kun lähtee omille teilleen, haluu itsenäistyä ja kasvaa henkisesti, ympärillä olevat ihmiset ei pysy mukana. Mut ei niiden välttämättä tarviikkaan. Me kaikki seurataan omaa tietämme :). 


To be honest I don't think I got much out of this year because of all the ignoring. Many changes for sure but I guess I lost the track of where I'm going. I dunno about the rest of you but for me, writing my thoughts down always gives me new kind of theories about myself and the world. Know that small light that comes above peoples heads in comic books when they invent something? Well that feeling I get when I find a new theory! :D

Totta puhuakseni en usko, että sain paljoa irti tästä vuodesta kaiken sen välttelyn takia. Monia muutoksia kyllä tapahtu, mutta mä en miettiny niitä kun ne tapahtu ja mä en pohtinu yhtään mitään asiaan liittyvää. Joten mä vähäniinkun kadotin sen mihin mä oon menossa. Tiiättekö sen pienen lampun joka piirretään sarjakuvissa olennolle, joka keksii sillä hetkellä jotain todella fiksua? No se tunne mulle tulee aina kun mä pohdin asioita ja luon uuden teorian tästä asiasta! :D Paras hetki ikinä, minkä takia suosittelenkin pohtimista julkisesti tai yksin päiväkirjan ääressä. Parasta!


 So where am I getting with all this .. Well I got into a university. The place where I wanted to go. Clinical Nutrition in the University of Eastern Finland in Kuopio-city. I studied for five long months and I did it. And I couldn't be more proud of myself. Next year I want to be totally different. I'll have to give a big push on the social life. Can't go on another year not knowing anyone from the whole town. To be honest I had my chances with people but since I spent my whole time studying and the rest of it at the gym and making excuses.. here I am.

Mihinhän mä tälläkin postauksella pyrin.. No pääsin opiskelemaan yliopistoon. Paikka mihin eniten halusinkin koko maailmassa. Ravitsemustieteisiin Itä-Suomen yliopistoon Kuopioon. Luin viisi kuukautta ja sisään pääsin ja oon helvetin ylpeä itestäni. Ensi vuodesta tulee kyllä niin erilainen kuin tästä. Aijon pistää ison painoarvon sosiaaliseen elämään, sillä mä en aijo elää enää toista vuotta tuntematta melkeenpä ketään koko Kuopiosta.


But this post was about me letting myself know that writing something deeper than just the todays outfit is possible for me. And I hope that is a key for me coming back to the blogging world :)

Mutta tän postauksen tarkotus selvis; sain itteni vihdoin kirjottamaan edes vähän jotain syvällisempää kuin päivän asusta! Go me! Eli juuri se mitä blogilla alunperin halusin. Toivottavasti tää saa mut nyt takasin taas kirjottamisen pariin. :)

by, Sabina

Ps. The photos are from the last summer's trip that I took with my sisters. Most of them taken in Zagreb, Croatia. (Check the roadtrip posts here: 1. , 2.3.) / Kuvat on viime kesän sisarusmatkalta. Suurin osa näistä kuvista on Zagrebista, Kroatiasta. (Matkapostauksiin täältä; 1. , 2. , 3. ) 

4.23.2014

The place I call home

 Kozara-mountain, the view from out terrace.

 It's time to go back in time to last Summer. I promised to post about the whole trip so here is the last or maybe second last post. So after being in Plitvice, Croatia (go to post here) me and my sisters drove with our little Ford Fiesta to our home town Kozarac, Bosnia and Herzegovina.
Our time in Kozarac was awesome. We spent a lot of time with our cousins that also live here in Finland. My cousins' friend, Jasmiina, a really nice finnish girl, also decided to come to the Bosnia-trip. We also saw many of our friends that live there. We ate outside almost everyday since eating out costs only couple euros even in restaurants. Oh and the food is really delicious! My own favorites are fish and meat foods (I guess Balkan people eat 50% of worlds' meat) and well.. I actually love all the food I can get my hands on!

Aika taas palata viime kesään! Elikkäs me siskokset ajeltiin pikku Ford Fiestallamme Plitvicestä Kozaraciin, Bosnia & Hertsegovinaan. (Plitvice postaukseen tästä
Päivät Kozaracissa oli ihania! Vietettiin paljon aikaan serkkujen kanssa, jotka asuvat myös täällä Suomessa, ja serkun kaverin Jasmiinan kanssa, joka oli päättänyt tulla mukaan Bosnia-matkalle. Käytiin päivittäin ulkona syömässä, koska siellä ruoka sattuu olemaan vaan muutaman euron verran jopa ravintoloissa. Ja älyttömän hyvän makusta! ;) Mun omia favorittejä on ehdottomasti kalaruuat, kaikki liharuuat (veikkaisin, että Balkanilla syödään 50% maailman lihasta) ja no .. itseasia kaikki mihin saan hampaani kiinni. Nam! 


The high point of our trip however were the stray dogs and cats. They actually made almost the whole holiday! At our cousins' yard were living two stray pups that we decided to take care of. They were really shy and did not let us touch them even though they were always so playful and happy when we came to see them. So the plan was not only to feed them every day to make sure they get enough nutricion to grow up but also to make them used to human touch. After a while we did make progress. One of the dogs, the black one, let us pet him by the end of our stay and the other one also started to get used to it. Even though the smaller dog was still a bit unsure.


Tän reissun kohokohtana olivat kuitenkin kulkukoirat ja -kissat. Niistä koostui itseasiassa melkein koko reissu :D. Serkkujen talon luona asusteli pari pentua, joita sitten ruokittiin monesti päivässä ja yritettiin saada pelokkaat poloiset tottumaan ihmiskosketukseen. Olivat aina niin innoissaan, kun saavuttiin paikalle, mutta silittäminen ei onnistunut millään. Monien yritysten ja totuttelemisen jälkeen toinen koirista jo tottuikin silitykseen, mutta toista ei kyllä voinut koskea kuin vähän kaulan alueelta.


 They weren't the only stray animals we took care of during summer. There were actually surprisingly many stray pups and cats this year in Kozarac. Most of them were without a mother and they had made their own little pup packs. We bought a lot of dog and cat food and made sure we fed the animals as much as we could with our resources. We even gave them some dentastix for the teethcare ;D
 
Ruokittiin kyllä sitten muitakin elukoita. Kozaracin keskustassa oli tänä vuonna yllättävän monta uutta koiranpentua vapaana kaduilla. Suurin osa oli ilman emoa niin, että pennut olivat luoneet omia pieniä laumojaan, jotka kipittelivät onneissaan kaduilla. Samaten kissanpentuja oli yllättävän paljon. No me sitten mietittiin, että pidetään huolta, että pikkuiset pääsevät ainakin tässä iässä nauttimaan kunnon ravintoa ja käytiin ostamassa liuta ruokaa. Joka päivä etsittiin sitten pentuja, joita ruokittiin ja välillä annettiin myös dentastixejä hampaiden hoitoon ;) Ei tarvitse sitten niitä tekohampaita hehe . ;D

 National park in Kozara-mountain is called Mrakovica which has a world war II memorial / Mrakovican muistomerkki on toisen maailmansodan muistomerkki Kozaralla.

 It's always a pleasure to go to Kozarac. That feeling when you are close enough to see the mountain of Kozarac, Kozara. That mountain is the symbol of home, the symbol of Kozarac. Everytime in my whole life when we drove to Kozarac I was looking closely when I will see the first glimpse of that pretty mountain of ours. And when I finally notice it I get this pure happy feeling in me, the feeling is so powerful I could cry from happiness. The mountain is very near to our home so that the last little road that takes to our house you have to drive straight towards it. You just see it raising in front of you. That road is not long but it always felt like it. It's a road where all our neighbors live and always when I traveled with my parents we had to stop to every house to greet every neighbor one by one. However we always finally reached our goal, our home.

Kozaraciin on aina ihana mennä. Se fiilis, kun olet tarpeeksi lähellä nähdäksesi Kozaracin vuoren, Kozaran. Se vuori on mulle kuin kodin symboli, jota olen ihaillut lapsesta asti. Aina kun ollaan ajettu autolla Kozaraciin olen tutkinut tarkoin missä vaiheessa se näkyy. Ja kun vihdoin sen nään, tulee täydellisen onnellinen olo. Sama koskee omaa pikkutietämme, joka vie monien naapureidemme talojen ohi vihdoin meidän omalle talolle. Siitä ajaessamme aina koko lapsuuden ajan vanhempien kanssa, piti aina pysähtyä juttelemaan erikseen jokaikisen naapurin kanssa. Vaihdettiin kuulumisia ja kutsuttiin kylään. Kyllä siinä sitten vihdoin päästiin aina omaan kotiin asti ja se tunne oli mitä ihanin. Se kun voi sanoa olevansa kotona on korvaamatonta. 

 We have also our own grapes and plumbtree on our yard. Our grandpa is also growing many more plumbtrees but also apples and pears. Do you even know how wonderful it is to get the breakfast from your own yard! And even though I'm very allergic to all these fruits in Finland when I need to buy then from the store, I got zero allergiy while picking them straight from the tree. / Pihallamme kasvaa ikioma viinirypälepuska, sekä pari luumupuuta. Samaten ukki on kasvattanut viereemme suuret määrät luumu-, omena- ja päärynäpuita. Se onnen tunne, kun aamupala löytyy luonnosta hakemalla! Tämä kova luumuomenapäärynä-allergikko ei näistä luomutuotteista saanut edes allergiaoireita!

  The word home is a powerful word full of feelings. I have that love for my childhood hometown Mikkeli here in Finland as well although the feeling isn't as strong because I can go there almost whenever I want with only two hour trail transport. But going to Kozarac is once in a year, it includes missing the place for almost a year, shivering in coldness during the winter and remembering how warm it was there the last time I visited and it involves many days of journey from Finland to Bosnia&Herzegovina. Going there is also a possibility to see family and friends that I haven't seen for one or more years. It's like a place where everyone who had to move away because of the war in 1992-1995 comes back to a big town meeting. Not a family meeting but a town meeting. 


Samaa rakkautta tunnen nykyään Mikkelissä käydessäni, tosin sei tietenkään ole ihan yhtä voimakas, sillä pääsen sinne kuitenkin parin tunnin junamatkalla. Kozarac taas tarkoittaa pitkää, usein monen päivän matkustamista, odottelua pimeän ja kylmän talven yli. Se myös tarkoittaa sitä, että kaikki ympäri maailmaa asuvat sukulaiset ja kaverit kokoontuvat yhteen pieneen kaupunkiin, missä meillä on mahdollisuus nähdä toisemme vuoden, tai joskus jopa pitemmän, tauon jälkeen. Se on kuin suuri sukukokous, johon osallistuu koko kylä.


Stara Bašta aka The old garden is a restaurant that arranges almost all of the towns weddings and other important celebrations. The place has history since some of the construction was built already during the Ottoman Empire. / Stara Bašta - Vanha puutarha, on ravintola, jossa järjestetään melkein kaikki alueen häät sekä muut juhlat. Sillä on historiaa, sillä osa rakennelmista on rakennettu Ottomaanien valtakunnan aikana.


This monument is a bit younger than the rest since this was built to honor all those who died during the Yugoslavian war 1992-1995 and has the names and birth-death dates of all over 1800 people who lost their lives during that time. / Tämä muistomerkki on vähän nuorekkaampi kuin muut, nimittäin Jugoslavian sodan 1992-1995 aikana Kozaracissa kuolleiden yli 1800 ihmisen nimet löytyvät tästä kauniista muistomerkistä Kozaracin keskustasta. 


Thank you for reading,

By, Bincci